Jump right in
Finland_Jyväskylä_Satama_Julia_Kivelä_DJI_0550

Jyväskylän liiketoiminta- ja työmahdollisuudet

Jyväskylä on vetovoimainen yliopisto-, koulutus- ja opiskelijakaupunki, Suomen liikuntapääkaupunki ja maailman Alvar Aalto -pääkaupunki. Jyväskylä on myös kaupunkiympäristön suunnittelun edelläkävijä ja resurssiviisas kaupunki.

Jyväskylän asema Suomen 7. suurimpana kaupunkina vahvistuu entisestään; 2000-luvun aikana kaupunki on kasvanut yli 25 000 asukkaan verran ja Jyväskylä on muuttohalukkuudella mitattuna maamme toiseksi halutuin kaupunki. Erityisen vahvaa osaamista Jyväskylän seudulla on digitaalisissa palveluissa, liikunta- ja terveystieteissä, koulutuksessa ja biotaloudessa.

the-right-move

Tutustu Business Jyväskylän sijoittumispalveluihin.

Tutustu sijoittumispalveluihin

Koulutuksen, osaamisen ja sivistyksen kaupunki

Jyväskylä haluaa olla kasvava, kansainvälinen ja arvostettu koulutuksen ja osaamisen kaupunki. Kaupunkibrändin erottavana tekijänä on ajassa elävä sivistys. Uusi sivistys on arvoista nousevaa ja ihmislähtöistä tulevaisuuteen katsomista, uutta ajattelua, innovaatioita ja hyvinvoinnin lisäämistä. Näin syntyy raikasta ajattelua, edelläkävijyyttä ja uudistumiskykyä – liikettä.

P-20170121-00268_lores

003_matkailu_artleak_NHuisman_satamanaytto

Nuorekasta työvoimaa yrityksille

Jyväskylä on nuorekas yli 140 000 asukkaan kaupunki. Alueelle tuottavat osaavaa työvoimaa Jyväskylän yliopisto, ammattikorkeakoulu ja koulutuskuntayhtymän ylläpitämät oppilaitokset.

Jyväskylässä työvoiman kustannukset ovat kohtuulliset, henkilöstön pysyvyys hyvä ja toimitiloja on tarjolla moneen eri tarkoitukseen. Keskeisen maantieteellisen sijainnin vuoksi myös muu Suomi on helposti tavoitettavissa – yhteydet pääkaupunkiseudulle ovat erinomaiset. 

Jyväskylän suurimmat työnantajat

  • Jyväskylän kaupunki 
  • Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä
  • Jyväskylän yliopisto
  • Keskimaa Osk
  • Valmet Oyj
  • K-ryhmä
  • Jyväskylän koulutuskuntayhtymä
  • Jyväskylän (Luonetjärven) varuskunta
  • Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy
  • ISS Palvelut Oy
  • ManPower Group
  • TeliaSonera
  • Keskisuomalainen
  • Are Oy

Business_rally_Jyvaskyla6_web

Kaupunkikehitysalustat kasvun moottoreina

Jyväskylän kaupunki on nostanut kaupungin tulevaisuuden kannalta strategisesti merkittäviksi kehittämiskohteiksi neljä suurinta ja tärkeintä hanketta, joita kutsutaan kaupunkikehitysalustoiksi.

Neljä kaupunkikehitysalustaa ovat Kangas, Hippos2020, Kaupunkikeskusta ja Kukkula eli Keskussairaalanmäki. Eteläportti on kehityshanke ja moderni digitaalinen valmistavan teollisuuden alue, joka on uudenlainen yhdistelmä perinteistä teollisuusaluetta ja älykästä teknologiaympäristöä.

Hippos2020

Hippos2020-hankkeen tavoitteena on kansainvälisesti ainutlaatuinen keskittymä, joka yhdistää liikunnan, urheilun, terveyden edistämisen ja tutkimuksen sekä tuotekehityksen tiiviiksi kokonaisuudeksi. Kaupungin sijoittajakumppanina on Lehto Group Oyj. Kokonaisinvestoinneiksi on arvioitu noin 300 miljoonaa euroa.

Tutustu Hippos2020-hankkeeseen

Sairaala Nova

Uusi keskussairaala on koko Keski-Suomen kannalta merkittävä hanke, jossa Jyväskylän kaupunki on mukana suurimpana kunnallisena rahoittajana ja kaavoittajana. Sairaala otetaan käyttöön loppuvuodesta 2020. Novan kustannusarvio on noin 500 miljoonaa euroa.

Tutustu Sairaala Novaan

Kukkula

Sairaalanmäen vanhalle osalle visioidaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia liittyen terveyteen, hoivaan ja vanhusasumiseen. Alueen omistaa Keski-Suomen sairaanhoitopiiri. Kaupungin rooli on auttaa kehittämisessä elinkeinopolitiikan ja maankäytön näkökulmista.

Tutustu Kukkulaan

Kangas

Kankaan vanhan paperitehdasalueen kehittäminen on keskusta-alueen merkittävin kaupunkikehityshanke. Rakentaminen on jo täydessä vauhdissa, asukkaita on jo noin 700. Kokonaisinvestoinnin arvo on miljardin euron luokkaa. Alueelle odotetaan noin 5 000 asukasta ja noin 2 100 työpaikkaa.

Tutustu Kankaaseen

Hei yritys - Tervetuloa Jyväskylään!

Mitä muroja ne siellä Jyväskylässä syö?

Join in kick ass lift off

Liity postituslistalle! Saat tuoreimmat uutiset ja vinkit suoraan sähköpostiisi.

Form background
The right move Menestysteot