Siirry suoraan sisältöön

eCraft aloitti Jyväskylässä – tarjolla urapolku myös alanvaihtajille

eCraft aloitti Jyväskylässä – tarjolla urapolku myös alanvaihtajille

eCraft_photo_2019-39Jyväskylään rantautuneessa IT-talo eCraftissa on tarjolla vastuuta, vapautta ja paljon kiinnostavia töitä. Perinteisten urapolkujen lisäksi eCraftille voi päätyä myös alanvaihtajille suunnatun Newcrafters-ohjelman kautta.

– Uskomme, että ihmiset tarvitsevat ennen kaikkea hyvät työolosuhteet, mahdollisuuden jatkuvaan oppimiseen ja kouluttautumiseen sekä tukea aina sitä kaivatessaan. Meillä ihmiset tekevät bisneksen, joten panostamme vahvasti ihmisten hyvinvointiin niin työajalla kuin sen ulkopuolella, kiteyttää yrityksessä Advisorina työskentelevä Niko Tuominen.

Kansainväliseen Fellowmind-konserniin kuuluvan eCraftin CRM-, ERP- ja BI-ratkaisut on suunnattu organisaatioille, jotka painivat monimutkaisten rakenteiden, järjestelmien ja tiedonhallinnan haasteiden parissa.

– Käytännössä asiakkaamme ovat isoja ja keskisuuria yrityksiä, jotka haluavat jalostaa käytössään olevaa dataa joko suoraan omaa liiketoimintaa ja päätöksentekoa tukevaksi tiedoksi tai asiakkailleen myytäviksi konsepteiksi, Tuominen kertoo.

Hän mainitsee esimerkkinä kiinteistöalalle rakennetun tekoälyratkaisun, joka satoja ominaisuuksia yhdistämällä ennustaa asuinalueiden kiinteistöjen hinnankehitystä.

– Asunto tai kiinteistö on monen yksityishenkilön tärkein pääoma. Tekoäly kertoo, mihin suuntaan asunnon arvo on kehittymässä tai vastaavasti mistä alueelta kannattaa ostaa, jotta arvo säilyy tulevaisuudessakin.

Koronakevät buustasi kasvua

Kasvu-uralla olevan yrityksen vauhti kiihtyi entisestään koronakevään aikana.

– Nopea etätyöskentelyyn siirtyminen paljasti monessa yrityksessä puutteita – huomattiin, etteivät omat järjestelmät tuekaan etätyötä niin kuin oli kuviteltu. Kevät ja kesä oli meillä tosi vauhdikasta kasvun aikaa.

eCraft toimii Espoon lisäksi Turussa, Tampereella, Vaasassa ja nyt myös Jyväskylässä. IT-tiedekunnan kyljessä sijaitseva toimipiste avattiin juuri ennen koronaepidemiaa, mutta muuttamaan päästiin vasta loppukesällä.

– eCraftilla oli entuudestaan Jyväskylän seudulla asuvia työntekijöitä, jotka saivat nyt virallisesti oman lähitoimiston. On ollut tosi kiva tehdä pitkästä aikaa töitä myös paikan päällä, meillä on täällä tosi hyvä jengi, Tuominen kehuu.

– Business Jyväskylä, ja erityisesti Harri Heinänen oli meille isona apuna, että löydettiin sopivat tilat ja saatiin kaikki loksahtamaan niin nopeasti kohdilleen, hän kiittää. Enää tarvitaan lisää osaajia meidän konttorille.
ecraft_Jyväskylä_BSJKL

Etsinnässä IT-osaajia ja alan vaihtajia

Koko eCraftissa on tällä hetkellä avoinna 15 paikkaa. Tuominen muistuttaa, että kaikkia näitä paikkoja voivat hakea myös Jyväskylässä asuvat.

– Haluamme löytää ihmisiä, jotka kokevat, että heillä on jotain annettavaa meille. Meidän tehtävä on sitten tunnistaa kunkin potentiaali ja löytää heille sopiva rooli.

Koska IT-ammattilaisista on pulaa, eCraft on luonut oman valmennusohjelman, jonka kautta käytännössä lähes minkä tahansa alan vaihtajat koulutetaan IT-osaajiksi.

– Newcrafters-ohjelman kautta kasvatamme ja koulutamme ihmisiä, jotka tulevat ihan eri maailmasta. Seuraava ohjelma alkaa viimeistään vuodenvaihteessa. Kannattaa seurata some-kanaviamme, jos alanvaihto kiinnostaa, Tuominen vinkkaa.

Business Jyväskylä auttaa yrityksiä sijoittumaan Jyväskylään, lue lisää sijoittumispalveluistamme.

Tutustu sijoittumispalveluihin

Tutustu muihin artikkeleihin