Siirry suoraan sisältöön

Hippos-hankkeesta ei annettu valituslupaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen

Hippos-hankkeesta ei annettu valituslupaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen

20210618 HIPPOS kaupunkikuva JKL ALUSTAVA_Page_05_Image_0001Jyväskylän Hippos-hanketta koskeneille valituksille ei myönnetty valituslupaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Kaupunki lähtee nyt tarkentamaan hankkeen jatkoa rahoittajien kanssa. Kaupunki on sitoutunut viemään hanketta eteenpäin, mutta tiedostaa kustannusten nousseen merkittävästi lähtötilanteesta mm. korkojen ja rakennuskustannusten nousun vuoksi. 

- Tämä on kaupungille erinomainen tieto. Toki osasimme tätä odottaa edellisten hallinto-oikeuden päätösten perusteella. Valituksilla aiheutettiin kokonaisuudelle kuitenkin merkittävää viivästystä ja kustannusten kasvua, jotka tuovat haasteensa hankkeen käynnistämiseen, kaupunginjohtaja Timo Koivisto toteaa.

Kaupungin elinkeinojohtaja Anne Sandelin on helpottunut siitä, että valituskierteelle saatiin nyt lopullinen piste.

- Olemme kutsuneet jo hankkeen toimijat yhteen ja nyt vihdoinkin päästään eteenpäin. Tilanne on erilainen kuin valitusten jättämisen aikaan, joten hankkeen käynnistämiseksi tehdään nyt töitä hartiavoimin, Sandelin tiivistää.

Hallinto-oikeus hylkäsi vaatimukset syksyllä 2022

Jyväskylän kaupunki teki loppuvuonna 2021 viimeiset sitovat päätökset Hippos-hankkeen rakentamisen aloituksesta ja omaisuusjärjestelyistä. Kaupunginhallituksen tekemästä Hippoksen osakas- ja yhtiösopimusta koskevasta päätöksestä valitettiin hallinto-oikeuteen.

Hallinto-oikeus ilmoitti 26.8.2023 hylänneensä valituksen. Hallinto-oikeudessa oli lisäksi käsiteltävänä aiempi valitus Jyväskylän kaupunginvaltuuston marraskuussa 2020 tekemästä liikuntavuorosopimuksesta. Hallinto-oikeus ilmoitti elokuussa jättäneensä kyseisen valituksen kokonaan tutkimatta.

Vuonna 2021 tehtyjen valitusten vuoksi Hippos-hankkeen sitovat urakkasopimukset ehtivät purkautua eikä rakentamista voitu suunnitelmien mukaisesti käynnistää vielä alkuvuonna 2022. Uusia urakkasopimuksia ei ole päästy kilpailuttamaan, sillä kaupungilla ei ole ollut tietoa korkeimman oikeuden käsittelyaikataulusta.

Viivästymisen aikana aluetta on kuitenkin kehitetty kaupungin toimesta. Viivästyminen mahdollistaa sen, että uuden pesäpallostadionin rakentaminen saadaan valmiiksi ennen Hippoksen rakentamisen käynnistymistä. Myös Köyhälammen ympäristön kunnostusta sekä AaltoAlvarin peruskorjausta viedään eteenpäin.

- Kaupungin kannalta tavoite on selkeä. Hippoksesta rakentuu Pohjoismaiden merkittävin liikunnan, urheilun ja huippu-urheilun, terveyden edistämisen sekä hyvinvoinnin ja tapahtumien keskus. Hippos yhdistää liikunnan tutkimuksen ja tuotekehityksen yhdeksi kokonaisuudeksi ja tulee siten olemaan Jyväskylän valtakunnallinen ja kansainvälinen vetovoimatekijä, Anne Sandelin summaa.

Tutustu muihin artikkeleihin