Siirry suoraan sisältöön

Jykia käynnistää Woodspinin tehdashankkeen Jyväskylän Eteläporttiin

Jykia käynnistää Woodspinin tehdashankkeen Jyväskylän Eteläporttiin

28.6.2021-SpinnovaEteläportin toinen suuri tehdashanke käynnistyy, kun Spinnovan ja Suzanon yhteisyritys Woodspinin kuitutehtaan rakentaminen alkaa.

Jykia rakennuttaa materiaali-innovaatioyhtiö Spinnovan ja selluyhtiö Suzanon yhteisyritykselle, Woodspin Oy:lle tehtaan. Tehtaassa tullaan valmistamaan kuitua selluloosasta tekstiiliteollisuuden tarpeisiin ja tuotannon arvioidaan käynnistyvän vuoden 2022 lopussa. Samassa kiinteistössä tulee toimimaan myös Suzano Finland Oy:n MFC-laitos sekä Spinnovan tuotekehitys ja pääkonttori.

Hankkeen kokonaisarvo on noin 50 miljoonaa euroa, josta Jykian investoinnin osuus on noin 20 miljoonaa euroa. Naapuritontille on nousemassa DBSantasalon teollisuusvaihteita valmistava tehdas, joka myös on Jykian johtama hanke.

Vaativa projekti

Tiukka aikataulu on vaatinut yhtä aikaa rakennussuunnittelua ja tuotannonsuunnittelua. Se on asettanut haasteita niin projektinjohtoon kuin suunnitteluunkin.

– Jykian ammattitaito ja projektinjohtokyky ovat olleet todellisessa testissä. Kaikki on sujunut kuitenkin suunnitelmien mukaisesti ja luottamus projektin kaikkiin mukana oleviin tahoihin on sataprosenttinen, toteaa Spinnovan toimitusjohtaja ja toinen perustaja Janne Poranen.

Suzano on maailman suurin puusellun tuottaja, joka valmistaa yli 11 miljoonaa tonnia FSC-sertifioitua sellua vuodessa.

– Woodspin-hanke on merkittävä strateginen askel Suzanolle sen laajentaessa liiketoimintaansa perinteisen sellu- ja paperiteollisuuden ulkopuolelle. Hanke on Suzanon ensimmäinen tuotannollinen investointi Brasilian ulkopuolella, kertoo Suzanon strategisista projekteista vastaava johtaja Ari Borg.

Investointipäätös tehty ja pääurakoitsija valittu

-Saimme hyvin urakkatarjouksia ja ne pysyivät budjetissa, vaikka kohteen vaativuus ja tiukka aikataulu aiheuttivat meille tavallista enemmän haasteita, toteaa Jykian toimitusjohtaja Seija Takanen.

Kohteen pääurakoitsijaksi valittiin SRV Rakennus Oy. Tontilla on tehty esirakentamista jo alkukesästä lähtien, joten pääurakoitsija pääsee aloittamaan rakennustyöt elokuussa.

– Projektin aikatauluttaminen on nyt erityisen tärkeää ja koko projektihenkilöstön yhteistyö sekä ammattitaito nousevat pääosiin, summaa Takanen.

Tehtaan rakentuminen Jyväskylään tärkeää koko seudulle

– Olemme kerta toisensa jälkeen saaneet lukea huimia uutisia Spinnovasta. Jyväskylä on ylpeä yrityksestä ja sen tavoitteesta ratkaista tekstiilialan ympäristöhaasteita innovatiivisella tavalla, kertoo Jyväskylän elinkeinojohtaja Anne Sandelin.

– Jykian rooli Jyväskylän kaupungin elinkeinopoliittisessa työkalupakissa on keskeinen. Tarvitsemme lisää tämän hankkeen kaltaisia avauksia, jotta Jyväskylän seutu pysyy elinvoimaisena ja mielenkiintoisena myös tulevaisuudessa, jatkaa Sandelin.

Woodspinin tehdashankkeeseen on tulossa paikallista osaamista enemmänkin, kun Valmet toimittaa tehtaaseen kuivatusteknologiaa.

Lähde: https://jykia.fi/jykia-kaynnistaa-woodspinin-tehdashankkeen-jyvaskylan-etelaporttiin/

Tutustu muihin artikkeleihin