Siirry suoraan sisältöön

Jyväskylän keskustan mielenkiintoisin kivijalka -tunnustus on myönnetty Yläkaupunki yllättää -konseptille

Jyväskylän keskustan mielenkiintoisin kivijalka -tunnustus on myönnetty Yläkaupunki yllättää -konseptille

Ensimmäistä kertaa myönnettävä Jyväskylän keskustan mielenkiintoisin kivijalka -tunnustus on myönnetty Jyväskylän Yläkaupungin yrittäjäyhdistyksen Yläkaupunki yllättää -konseptille. Tunnustuksen saamisen perusteena oli kivijalkayrityksen tai yritysten yhdessä toteuttama onnistunut visuaalinen ja elämyksellinen teko Jyväskylän keskustassa.

Kilpailuun oli kutsuttu mukaan kaikki Jyväskylän keskustassa toimivat yritykset, joilla on oma uloskäynti katutilaan. Palkittavalta teolta odotettiin elämyksellisyyttä ja visuaalista laatua, jonka vaikutukset elävöittävät koko keskusta-aluetta. Yrityksiä kannustettiin luomaan jotakin aivan uutta tai pyöräyttämään vanhoja perinteitä uuteen muotoon. Tunnustuksen saattoi saada yhdellä yksittäisellä koko kaupunkikuvaa piristävällä teolla tai pitkäjänteisellä, laadukkaalla visuaalisella tekemisellä. Voittajaksi oli mahdollista valikoitua myös parhaiten kehittynyt visuaalisen ilmeen rakentaja.

Kilpailun voittajan valitsivat Business Jyväskylän kokoama asiantuntijaraati, johon kuuluivat kaupunginarkkitehti Leila Strömberg, konseptisuunnittelija Maiju Maukonen Markkinointitoimisto Aava & Bangilta sekä Suur-Jyväskylä Lehden päätoimittaja Sami Rahkonen. Kilpailuun tuli määräaikaan mennessä 6 tunnustusehdotusta, joista raati valitsi kaksi parasta työtä.

Yläkaupunki yllättää -konsepti valikoitui voittajaksi sillä perusteella, että sen rennot katutilatoteutukset sopivat hyvin yläkaupungin luovaan ilmapiiriin ja lukuisat yllättävät ja kulkijaa ilahduttavat kausitempaukset ovat vahvistaneet yritystoimijoiden yhteisöllisyyttä ja tuoneet positiivista ilmapiiriä kivijalkaliikkeissä asioimiseen. Hyviä esimerkkejä Yläkaupungin yrittäjäyhdistyksen teoista ovat Ylämummo-hahmo ja Yläkaupungin valot.

valot_kasvisravintola_katriinan_edustalla

Katriinan Kasvisravintolan edustalle heijastetut valot

 

- Me Yläkaupungin yrittäjät olemme monta vuotta tehneet yhdessä töitä Yläkaupungin näkyvyyden hyväksi ja olemme erittäin iloisia, että tekemämme työ huomioidaan tällä upealla tunnustuksella. Olemme halunneet luoda ympäristöömme yllätyksellisiä ja iloisia visuaalisia elementtejä, joista voi nauttia jokainen yläkaupunkilainen sekä Yläkaupungilla asioiva kaupunkilainen. Saamamme palkinto kannustaa meitä tekemään tätä työtä jatkossakin, iloitsee Jyväskylän Yläkaupungin yrittäjien puheenjohtaja Ursula Rautell.

voittajien_on_helppo_hymyilla

Voittajatiimi ja Ylämummo Jouko Behmin maalaamana

 

Toiseksi kilpailussa sijoittui Popper Design, joka onnistuneesti on yhdistänyt putiikkimyymälän, galleriatilan ja taiteilijan työhuoneen. Toiminnan monipuolisuus ja avoimuus houkuttelee asiakasta piipahtamaan sisään toistuvasti ja kävijällä on mahdollisuus tavata paikallisen taiteen tekijöitä.

popper_putiikki_pienennetty

Popper Designin putiikkimyymälä

 

Kilpailun 1. palkintona oli 5000 € arvoinen markkinointipaketti, jonka tulee kohdistua voittajayrityksen tai -yritysten visuaaliseen markkinointiin. 2. palkintona oli maksuton osallistuminen Jyväskylän Elävä kaupunkikeskusta ry:n vuoden 2023 kampanjoihin ja yhdistyksen vuosijäsenyysmaksu vuodelle 2023.

Haastekilpailu oli jatkumoa tammikuussa 2022 päättyneelle Kivijalat kuntoon -hankkeelle, jossa paneuduttiin kivijalkaliikkeiden visuaaliseen kehittämiseen ja nykytilan analysointiin. Loppuraportiksi valmistui Yhdessä Kivijalat kuntoon -julkaisu,  joka kertoo hankkeen tuloksista ja toimii edelleen innostavana tietopakettina erityisesti katutason liiketilayrittäjille.

Tutustu muihin artikkeleihin