Siirry suoraan sisältöön

Kangas on innostava kasvuympäristö yrityksille

Kangas on innostava kasvuympäristö yrityksille

kankaan_ilmakuvaKymmenessä vuodessa Kankaalle on rakentunut koti yli 1000 asukkaalle ja työpaikka 1000 ihmisille. Omaleimainen alue monipuolisine mahdollisuuksineen kiinnostaa yrityksiä.

Kun lähes 140 vuotta kestänyt paperitehdastoiminta Kankaalla päättyi 2010, alueesta päätettiin kehittää uniikki asumisen, oppimisen ja työpaikkojen keskittymä.

Alusta asti oli selvää, että Kangas tulee rikkomaan perinteisiä yhteistyön ja kaupunkikuvan normeja. Alueen toimintamallit, arkkitehtuuri, taide ja yhteisöllisyys edustavat uudenlaista ajattelua.

– Kankaasta olisi ollut helppo suunnitella pelkästään asuinalue. Halusimme siitä kuitenkin keskustamaisen, aidosti elävän ja monipuolisia lähipalveluita sisältävän kokonaisuuden, kertoo kaupungin elinkeinojohtaja Anne Sandelin.

 – Tiedostimme heti alussa, että yritysten saaminen alueelle ei ole itsestään selvää. Siksi olemme panostaneet pitkäjänteisesti tonttien myyntiin ja lähipalveluiden houkuttelemiseen alueelle. Kumppaneinamme on tässä työssä toiminut myös Jykia, YIT ja Peab, Sandelin mainitsee.

Kaupunki tähtää siihen, että vuonna 2030 Kangas on työpaikka-alue noin 2000 ihmiselle.

– Vaikka korona muutti yritysten tilatarpeita, olemme pysyneet hyvin aikataulussa. Kankaalla on jo yli 1000 työpaikkaa, mikä on enemmän kuin puolet tavoitteesta, Sandelin sanoo tyytyväisenä.

 

Kangas on oiva testiympäristö uusille kokeiluille

Sandelin korostaa, että Kankaan kaltaisen alueen kehittämisessä kaupungin rooli ei enää tänä päivänä voi olla vain tonttien myymistä ja kunnallistekniikan rakentamista. Tarvitaan osallistuvampaa johtajuutta.

– Johtajuuden ottaminen kokonaisvaltaisessa kehittämisessä edellyttää, että tunnistetaan kehittämisen eri tasot, missä kaupunki voi olla aktiivisesti mukana. Jos haluamme toteuttaa kunnianhimoisia tavoitteita, pitää olla kokonaiskoordinaatio läpi eri vaiheiden, hän sanoo.

Kaupunki on pyrkinyt kuuntelemaan ja tunnistamaan, mitkä asiat ovat asukkaille tai työssäkäyville merkityksellisiä. Palautteiden ja kehitystoiveiden pohjalta on pystytty suunnittelemaan hyvin kohderyhmälähtöistä toimintaa, ja hyödyntämään esimerkiksi rakentamatonta aluetta monipuoliseen, väliaikaiseen käyttöön.

Uudenlaisten ratkaisujen kokeiluympäristönä Kangas kiinnostaa sekä asukkaita että edelläkävijäyrityksiä.

– Olisi hienoa, jos Kangasta hyödynnettäisiin vielä voimakkaammin uusien ratkaisujen kokeilualustana. Kangas tarjoaa hyvät puitteet esimerkiksi uudenlaisten rakentamisen, kunnallistekniikan tai ympäristötuotteiden ja -palvelujen testaamiseen ja ihmisten käyttäytymisen seuraamiseen, Sandelin listaa.

 

Kangas tukee hyvää työnantajakuvaa

Alueen omaleimaisuus ja uudet ratkaisut näkyvät selvästi siinä, millaisia yrityksiä Kankaalle hakeutuu.

 – Kankaalle on jo sijoittunut merkittäviä kansainvälisiä yrityksiä ja huomattava asiantuntijakeskittymä. Tämä lisää alueen vetovoimaisuutta myös muiden yritysten keskuudessa, kertoo Kankaan hankkeesta vastaava projektipäällikkö Kaisa Hirvaskoski-Leinonen.

Yritysten kannalta Kangas on houkutteleva työympäristö, missä on tarjolla moderneja toimistotiloja, ravintoloita, arjen lähipalveluita ja kaunista luonnonympäristöä. Alue on saavutettavissa kaikilla liikkumismuodoilla.

– Yrityksille, jotka haluavat profiloitua oman alansa edelläkävijöiksi, Kangas sopii erinomaisesti esimerkiksi työnantajankuvan kehittämiseen, Hirvaskoski-Leinonen sanoo.

talvinen_kangas

Edistyksellistä ja ekologista kaupunkisuunnittelua

Kankaalla kestävän kehityksen periaatteisiin on kiinnitetty erityishuomiota. Kangas on Suomen ensimmäinen alue, jolle tehtiin kaavasuunnittelun yhteydessä myös aurinkokaava.

– Rakennusten katot on suunniteltu niin, että niille voidaan halutessa asentaa aurinkopaneelit. Tällä hetkellä aurinkopaneeleja löytyy pysäköintihallin katolta sekä vanhan paperitehdasrakennuksen siipirakennuksen katolta, Hirvaskoski-Leinonen kertoo.

Edistyksellinen suunnittelu ja ratkaisut tukevat samalla siellä olevien yritysten vastuullisuustavoitteita.

– Kiinteistöjen ympäristösertifikaatit ovat monelle yritykselle tärkeä osa omaa ympäristövastuullisuutta. Sekä Kankaan Arkki että Optimes Business Garden ovat LEED-sertifioituja, Hirvaskoski-Leinonen kertoo.

– Kankaalla yritysten on helppo tukea työntekijöiden kestäviä liikkumismuotoja. Jalan tai pyörällä liikkuminen vähentää päästöjä ja edistää ihmisten hyvinvointia.

 

Rikas kaupunkiluonto innostaa

Kankaan vehreä kaupunkiluonto tarjoaa virkistystä ja elämyksiä toimistoarkeen. Tourujoki virtaa luonnonsuojelualueen ja Kankaan välissä, ja lähivuosina valmistuu taimenkoski Valkoisen talon kupeeseen.

Tourujoen ympäristössä asuu lepakoita ja liito-oravia, ja joella vierailee lukuisia lintulajeja.

Alueen erikoisuus on citymehiläiset, joiden hunajaa voi ostaa Kankaan saunalta.

– Tällä hetkellä mehiläiset ovat talvilevossa Saarijärvellä, mutta muuttavat keväällä uuteen paikkaan jokivarteen Piippurannan läheisyyteen, Hirvaskoski-Leinonen kertoo.

kankaan_mehilaiset >> Lue lisää Kankaan mehiläisistä 

Hirvaskoski-Leinonen muistuttaa, että talojen yhteispihat ovat kaikkien – siis myös yritysten työntekijöiden – käytettävissä esimerkiksi kävelypalavereja tai rauhallisia ajatushetkiä ajatellen.

– Kannustamme yrityksiä solahtamaan mukaan yhteisöön ja nauttimaan Kankaan taiteesta ja kulttuuritarjonnasta sekä eri lähipalveluista ja tapahtumista, joita täällä järjestetään. Kangas on avoin kaikille.

 Julkaisemme kevään aikana juttusarjan Kankaalla sijaitsevista yrityksistä. Juttusarjassa seitsemän yritystä kertoo, mikä sai heidät valitsemaan juuri Kankaan ja millaista työskentely on Kankaan ainutlaatuisessa miljöössä.

 #kankaanyhteisö #yritystenKangas

Tutustu muihin artikkeleihin