Siirry suoraan sisältöön

Scandic Laajavuoren keittiön vuoropäällikkö Obadah Smaidi: “Minulla on Jyväskylässä kaikki mitä elämältä tarvitsen”

Jyri Kivimurto ja Obadah Smaidi
Jyri Kivimurto ja Obadah Smaidi

BLOGIKUVA_SCANDICSyyriasta Suomeen muuttanut Obadah Smaidi pääsi hotelli Scandic Laajavuoreen töihin oppisopimuskoulutuksen kautta. Monimuotoisessa työyhteisössä kaikki ovat tasavertaisia ja työssä pääsee toteuttamaan itseään.

“Okko on tuonut meidän työyhteisöön pelkkiä positiivisia asioita.” Näin kuvailee Scandic Laajavuoren keittiöpäällikkö Jyri Kivimurto alaistaan, keittiön vuoropäällikkö Obadah Smaidia.


28-vuotias Obadah Smaidi on työskennellyt Scandic Laajavuoren keittiössä vuodesta 2018.
Hän muutti vuonna 2015 Syyriasta Suomeen, asui ensin Oulussa kolme kuukautta, ja muutti sen jälkeen Jyväskylään.

Smaidi aloitti kokkiopinnot Jyväskylän palvelualan opistolla, ja teki opintojen ohella vuokrafirman kautta erilaisia töitä.

“Suomessa sanotaan, että töitä on vaikea löytää, mutta kyllä niitä löytyy, kun on ahkera”, Smaidi sanoo.

“Alkuun toki kielitaidon suhteen oli hieman vaikeaa, mutta kuuden kuukauden kielikurssi auttoi. Töissä kielitaito on kehittynyt paljon lisää – puhumalla oppii”, hän jatkaa.

Scandic Laajavuoreen Smaidi päätyi erään iltavuoron kautta. Työn oppiminen kävi niin nopeasti, että häneltä kysyttiin pian, kiinnostaisiko oppisopimuskoulutus hotellin keittiössä.

Koulun penkkiä Smaidi kerkesi varsinaisesti kuluttaa vain 3 kuukautta, kun työ hotellin keittiössä vei mukanaan.

Monimuotoisessa työyhteisössä on tilaa eri kulttuureille

Ruoka on tekijä, joka yhdistää ihmisiä – olit sitten mistäpäin maailmaa tahansa. Kokin työssä etenkin eri maiden ruokakulttuurit ovat vahvasti läsnä.

Monimuotoisen työyhteisön etu on se, että kulttuurien moninaisuutta hyödynnetään. Smaidin syyrialaiset resepti-ideat on otettu hotellin keittiössä myönteisesti vastaan ja niitä päätyy välillä myös a la carte -listalle kokeiluun.

“Välillä se menee niin, että Okko opettaa meille oppeja oman kotimaansa keittiöstä ja me suomalaisesta keittiöstä hänelle”, Kivimurto sanoo.

Scandic Laajavuoressa on ollut työharjoittelussa ulkomaalaisia opiskelijoita. Tulevana syksynä Laajavuoreen on tulossa työharjoitteluun opiskelijoita kouluyhteistyön kautta.

Työvoimaa on rekrytty myös muun muassa vuokravälitysfirmojen kautta. Työhakemuksia ei ole kohdennettu sen tarkemmin ulkomaalaisille hakijoille – jos työnhakija on hyvä työssään, ei taustalla ole väliä.

Ravintola-alalla on tällä hetkellä kova työvoimapula, joten osaaville alan ammattilaisille on tilausta.

“Kannustan työnantajia palkkaamaan rohkeasti maahanmuuttajia. Okko on hyvä esimerkki tästä: hän on ahkera tekemään töitä ja hänellä on hyvä asenne työtä kohtaan”, Kivimurto sanoo.

Uusien työntekijöiden kohdalla on aina tärkeää, että työntekijä otetaan osaksi työyhteisöä. Ulkomaalaisten työntekijöiden kohdalla tämä korostuu, kun kaikki on usein uutta kielestä ja kulttuurista lähtien.

“On tärkeää, että kaikille ollaan reiluja ja oikeudenmukaisia, eikä kukaan joudu eriarvoiseen asemaan”, Kivimurto sanoo.

Obadah Smaidi muistaa oman kokemuksensa hyvänä.

“Minuun ei ole koskaan suhtauduttu eri tavalla kuin muihin. Olen saanut töissä paljon apua ja tukea”, Smaidi sanoo.

Smaidi viihtyy hyvin Jyväskylässä. Hänellä on kaupungissa työ, asunto, auto, puoliso ja kaksi lasta.

“Ja lisäksi hyvä johtaja! Minulta ei puutu mitään, olen hyvin tyytyväinen elämääni täällä.”

JAMK, Jyväskylän yliopisto ja Jyväskylän kaupunki toteuttavat yhdessä Keski-Suomen TE-toimiston ja Keski-Suomen kauppakamarin kanssa HOKSAUTUS-hanketta. Hankkeen tarkoituksena on auttaa keskisuomalaisia yrityksiä palkkaamaan kansainvälisiä työntekijöitä. Hanketta rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto ja Keski-Suomen ELY-keskus.

Lue lisää hankkeesta.

Etsitkö kansainvälisiä osaajaa? Tutustu rekrypalveluihin: etsitalentti.fi

Tutustu muihin artikkeleihin