Siirry suoraan sisältöön

Yrityspalvelusetelit haettavaksi 1. marraskuuta – tarjolla 5000 euroa liiketoiminnan kehittämiseen

Yrityspalveluseteli_haettavaksi_1.11.2019
Yrityspalveluseteli_haettavaksi_1.11.2019

Yrityspalveluseteli_haettavaksi_1.11.2019

Jyväskylän kaupunki jakaa jo kolmannen kerran yrityspalveluseteleitä paikallisten yritysten liiketoiminnan kehittämiseen. Tukea voi hakea myynnin ja markkinoinnin, strategian ja johtamisen sekä kansainvälistymisen kehittämiseen. Yrityspalvelusetelien hakuaika alkaa marraskuun 1. päivänä, josta lähtien kasvuhakuiset yritykset voivat täyttää hakemuksen palse.fi-portaalissa. Hakuaika päättyy 30.11.2019.

- Kevään 2019 haussa yrityspalveluseteliä haki kaikkiaan 131 toimijaa ja se myönnettiin 38 yritykselle. Jatkamme tulevassa syksyn setelihaussa samoilla teemoilla kuin keväälläkin, Business Jyväskylän yrityspalvelupäällikkö Risto Kovala kertoo.

Esimerkiksi kesäkuussa 2019 myönnetyistä yrityspalveluseteleistä yli 80 prosenttia käytettiin myynnin ja markkinoinnin kehityksen tukemiseen. Kansainvälistyminen puolestaan on yksi mekanismi yrityksen kasvun toteuttamiseen.

- Kansainvälistyminen vaatii toteutuakseen strategiaa: Suomen – ja varsinkin Pohjoismaiden – rajojen ulkopuolella törmätään erilaisiin kulutustottumuksiin, totutusta poikkeavaan lainsäädäntöön ja yrityskulttuureihin. Strategian jalkautus saattaa vaatia tuotteen lokalisointia ja esimerkiksi markkinatutkimuksia. Muun muassa näissä asioissa haluamme olla tukemassa paikallisia yrityksiä, Kovala toteaa.

Yrityspalveluseteli herättää kehittämisen kipinän

Yrityssetelin arvo on 5 000 euroa, josta yritykselle jäävä omavastuuosuus on 20 prosenttia. Hakemuksen täyttävän yrityksen kotipaikka ja/tai toimipaikka tulee olla Jyväskylässä. Business Jyväskylän tavoitteena on jatkaa yrityssetelin jakamista kaksi kertaa vuodessa. Yritysten tekemät hakemukset käy läpi elinkeinoyksikön asiantuntijaraati, joka arvioi ne keskenään käyttäen kriteereinä setelin tarvetta, yrityksen kasvupotentiaalia ja setelin käytön kohdentumista.

Kovalan mukaan Jyväskylän yrityspalveluseteli on saanut aikaan runsaasti mielenkiintoa muualta Suomesta ja nostanut Business Jyväskylän tunnettuutta. Yrityksiltä saadun palautteen mukaan yrityspalveluseteli on ollut joillekin yrityksille ensimmäinen kosketus elinkeinoyksikön tarjoamaan apuun.

- Olemme selkeästi onnistuneet luomaan palvelun, josta yritykset saavat konkreettisen alkusysäyksen kasvunsa kehittämiseen. Elinkeinoyksiköt nähdään perinteisesti neuvontaorganisaatioina ja siksi on epätyypillistä, että “jaamme rahaa” asiantuntijapalveluiden ostamiseen.

- Sinänsä viiden tuhannen euron summa on mittakaavaltaan pieni, mutta tarkoituksena onkin herättää kehittämisen kipinä yrityksissä. Konsultti- ja tutkimusyhtiö Innolinkin keväällä 2019 tekemässä Pito- ja vetovoimatutkimuksessa haastateltiin yli 500 henkilöä, ja heistä vain hieman yli puolet tiesi Business Jyväskylän olevan kaupungin elinkeinoyksikkö.

Yrityspalveluseteliin liittyen Kovala on saanut yhteydenottoja muun muassa Lahden, Hämeenlinnan, Kajaanin ja Rovaniemen kaupunkien elinkeinoyksiköiden edustajilta.

- Kaupunkien kesken voimme jakaa kokemuksia setelimallin toimivuudesta, kiinnostavuudesta ja hyvin toimineista käytänteistä.

Palveluntuottajat valitaan hakemusten kautta

Hakuprosessin kautta palvelusetelin saava yritys voi valita itsenäisesti palveluntuottajan yhteistyökumppanikseen. Yrityksellä ja palveluntarjoajalla on kuusi kuukautta aikaa hyödyntää palveluseteli.

Palveluntuottajiksi voivat hakea asiantuntijayritykset, jotka tarjoavat asiantuntijapalveluita myyntiin ja markkinointiin tai kansainvälistymiseen. Palveluntuottajan tulee täyttää tilaajavastuulain mukaiset Luotettava Kumppani -ohjelman kriteerit.

- Palveluntuottajille hakuportaali avautuu 1.10.2019. Hakemukset arvioidaan tarkoin – oleellista on, että palveluntuottajat tuotteistavat ja konseptoivat tarjoamansa palvelut selkeiksi kokonaisuuksiksi, jotka on mahdollista toteuttaa 5 000 euron raameissa.

Palveluntuottajien tuotekortit viedään palse.fi-palvelutuottajajärjestelmään ja ne ovat avoimia kaikille. Palvelutuottajahaku on valtakunnallinen.

Yrityspalvelusetelin tärkeät päivämäärät

Hakijoille:

  • Hakuportaali avautuu: 1.11.2019
  • Yrityspalvelusetelin infotilaisuus 4.11.2019, ilmoittaudu tilaisuuteen 
  • Hakuportaali sulkeutuu: 30.11.2019 kello 23.59
  • Tiedotus yrityksille, joille yrityspalveluseteli myönnetään: 20.12.2019

Palveluntarjoajille:

Tutustu muihin artikkeleihin