Siirry suoraan sisältöön
Lintukangas

Lintukangas

Jyväskylän Lintukankaan uusi yritysalue nousee valtakunnallisesti logistiikan kärkipaikalle

 Jyväskylän Lintukangas on tehokkaan logistiikan ja teollisuuden vihreä alue Nelostien ytimessä. Jyväskylän keskustasta vain 10 minuutin ajomatkan päähän uuden valtatie 4:n varteen rakentuu uusi Lintukankaan yritysalue. Jyväskylän Lintukangas on loistavien logististen yhteyksien varressa ja alueelle pääsee suoraan moottoritieltä uuden eritasoliittymän kautta. Palokan monipuoliset palvelut hypermarketteineen sekä lounasravintoloineen löytyvät muutaman kilometrin päästä. Liikenneyhteys pohjoiseen ja etelään on Lintukankaan yritysalueelta saumaton. Alueen asemakaavoitus on käynnissä, ja ensimmäiset tontit on tarkoitus saada myyntiin vuoden 2024 aikana. Lintukankaan asemakaava mahdollistaa noin 11 hehtaarin kokoiselle alueelle teollisuus-, kuljetus-, logistiikka-,  liike- ja toimistorakentamista. Korttelialueet pidetään suurempina kokonaisuuksina, jonka myötä tontit lohkotaan toimijoiden tarpeiden mukaan.

Yhteistyö lämmittää  

Jyväskylän Lintukankaalla ei energia karkaa harakoille. Jyväskylän Lintukangas tarjoaa uuden ajan energiaviisaita ratkaisuja yrityksille, joille vihreät arvot ovat tärkeitä. Lintukankaalle tutkitaan parhaillaan uusia innovatiivisia energiaratkaisuja hukkalämmön hyödyntämiseen ja nyt alueelle sijoittuvilla yrityksillä on mahdollisuus päästä mukaan vaikuttamaan alueen suunnitteluun niin energiajärjestelmän kuin muodostettavien tonttien osalta.

Luonnollinen valinta pesäpaikaksi  

Jyväskylän Lintukangas on vihreiden arvojen mukainen yritysalue. Alue sopii erityisesti kasvu ja investointi haluisille yrityksille, joille on tärkeää työskennellä vihreiden arvojen puolesta ja viedä toiminta kohti kestävää kehitystä. Valtatie 4:n tarjoama näkyvyys sekä nopea yhteys nelostielle, nostaa Lintukankaan parhaiden liikenneyhteyksien kärkeen. Alue soveltuu monipuolisesti teollisuus-, kuljetus-, logistiikka-, liike- sekä toimistorakentamiselle. Korttelialueet pidetään suurempina kokonaisuuksina, jolloin tonttien lohkominen voidaan toteuttaa toimijoiden tarpeiden mukaisesti.    

Linnuntietä menestykseen  

Jyväskylän Lintukangas nousee logistiikan ykköspaikalle valtakunnallisesti Keskisessä Suomessa. Jyväskylän Lintukankaan uuden yritysalueen asemakaavasuunnittelua ja rakentamiseen tähtäävän infran suunnittelua viedään yhtäaikaisesti eteenpäin. Ennakkomarkkinointi on nyt käynnistynyt ja alue lähtee toteutumaan asemakaavan saatua lainvoiman alkuvuodesta 2024. Jyväskylä kaupungin tavoitteena on päästä luovuttamaan tontteja uudelta vihreän siirtymän yritysalueelta loppuvuodesta 2024. Lintukankaan asemakaava mahdollistaa noin 11 hehtaarin kokoiselle alueelle teollisuus-, kuljetus-, logistiikka-,  liike- ja toimistorakentamista. Korttelialueet pidetään suurempina kokonaisuuksina, jonka myötä tontit lohkotaan toimijoiden tarpeiden mukaan.

Aikainen lintu tontin nappaa  

Meillä on tilaa suunnitelmillesi ja uutta energiaa yritysekosysteemistä. Kerromme mielellämme lisää alueen mahdollisuuksista!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Alueen faktat

 
Valmis kunnallistekniikka Kyllä
Etäisyys Jyväskylän keskustasta 10 km
Asemakaava mahdollistaa teollisuus-, varasto-, kuljetus-, logistiikka-, liike- ja toimistorakentamista. Alueen koko n.11 hehtaaria
Suunnittelualueen koko n. 15,3 ha
Palveluiden läheisyys Palokan palvelut 3 km

Kenelle Lintukangas sopii?

Lintukankaan alue sopii erityisesti sellaisille yrityksille, jotka hyötyvät valtatie 4:n tarjoamasta näkyvyydestä ja joille nopea yhteys nelostielle on arvo. Tutustu alueeseen oheisen videon avulla.  Alue mahdollistaa myös huoltoaseman tai polttoaineen jakeluun keskittyneen kylmäaseman sijoittumisen alueelle. Alueen suunnittelun yhteydessä tutkitaan myös lämmitysjärjestelmille energiatehokkaita ratkaisuita.

Etäisyys matkakeskuksesta

Etäisyys matkakeskuksesta

n. 11 km

Paikallisliikenteen pysäkki

Paikallisliikenteen pysäkki

150m

Pyörätieyhteys

Pyörätieyhteys

Ei

Lounasravintola

Lounasravintola

3km

Päivittäistavarakauppa

Päivittäistavarakauppa

3km

Jätä yhteystietosi ja kerro tonttitarpeista

Oletko kiinnostunut tästä tontista? Tai haluaisitko keskustella vaihtoehdoista tonttiasiantuntijoidemme kanssa? Jätä meille yhteydenottopyyntö niin soitamme sinulle. Etsitään yhdessä juuri teidän yrityksellenne sopivin ratkaisu!

Alueen toimijoita

Tutustu muihin artikkeleihin

Täydennä tietosi ja kerro tonttitarpeistanne