Hippos tuo liikunnan ja hyvinvoinnin huippututkimukselle Suomen parhaat olosuhteet

calendar14.12.2020

UutisetMenestysteotSuorituskyvyn johtaminenHippos

Liikuntakeskus Hippos näkymä juoksuparvelleJyväskylän kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Hippos-hankkeen tarkennetut suunnitelmat. Noin 154 miljoonaan euron kokonaishanke sisältää liikuntatilojen lisäksi huipputasoisen osaamiskeskuksen ja modernit tutkimustilat Suomen johtaville liikunta-alan tutkimusyksiköille.

Hippoksen suurimmaksi sijoittajaksi nousee tarkennetussa suunnitelmassa 43 miljoonalla eurolla aktiivisen elämän liiketoimintaan erikoistunut Sepos Oy, joka on Taaleri Sijoitus Oy:n, Timo Everin ja Ilkka Kilpimaan omistama kiinteistösijoitusyhtiö. Sepos on Jyväskylän lisäksi mukana merkittävissä liikunta-alan hybridikiinteistöhankkeissa Helsingissä, Turussa, Hämeenlinnassa ja Oulussa. Jyväskylän kaupungin sijoitusosuus Hippoksesta on 23 miljoonaa ja Lehto Group Oy:n 10 miljoonaa euroa.

Hippos-investoinnin toteuttamisesta vastaa jatkossa Sepoksen, Jyväskylän kaupungin ja Lehto Groupin muodostama kommandiittiyhtiö.

Liikunnan ja hyvinvoinnin huippututkimus saa arvoisensa tilat

Jyväskylä tunnetaan kansainvälisesti vahvasta liikunta-alan tutkimuksesta, kehityksestä ja koulutuksesta. Hippos mahdollistaa suomalaiselle huippututkimukselle alan parhaat työskentely- ja laboratorio-olosuhteet. Hippokselle sijoittuvat mm. Jyväskylän ammattikorkeakoulun hyvinvointiyksikkö sekä Jyväskylän yliopiston liikuntalaboratorio. Lisäksi mukaan tavoitellaan 2-4 uutta kansainvälistä tutkimus-, kehitys- ja innovaatioyksikköä (TKI).

Jyväskylän yliopisto_liikuntalaboratorio

Jyväskylän yliopiston liikuntalaboratorio on yksi Hippokselle sijoittuvista yksiköistä.

Jyväskylän yliopiston korkeatasoisesta huippututkimuksesta kertoo tuore sijoittuminen 10 parhaan joukkoon Shanghai Rankingin tekemässä vertailussa, jossa mukana oli 300 liikuntatieteellistä tutkimusta tekevää yksikköä yliopistoista ympäri maailman.

Liikuntatieteellisen tiedekunnan dekaanin Ari Heinosen mukaan Hippokselle valmistuvalla uudella liikunta- ja terveyslaboratoriolla on merkittävä rooli tiedekunnan tutkimustoiminnan kehittämisessä.
– Tiedekunnan uuden strategian mukaisesti haluamme olla vuonna 2030 viiden parhaan eurooppalaisen yliopiston joukossa liikunta- ja terveystieteellisessä tutkimuksessa. Tutkimuksen tason ylläpitäminen edellyttää meiltä kansainvälisen julkaisutoiminnan laadun määrätietoista kehittämistä, hän sanoo.

Ari Heinonen Jyväskylän yliopisto

Dekaani Ari Heinonen kertoo, että uudella laboratoriolla on merkittävä rooli tiedekunnan tutkimustoiminnan kehittämisessä.

– Liikunnan, terveyden edistämisen ja hyvinvoinnin ekosysteemi, jonka osa uusi liikunta- ja terveyslaboratorio on, mahdollistaa tiedekunnan tutkimustoiminnalle uusia avauksia. Se antaa meille mahdollisuuden olla nykyistä merkittävämpi, näkyvämpi ja vaikuttavampi yhteiskunnallinen toimija liikunta- ja terveystieteellisessä tutkimuksessa sekä sen soveltamisessa, Heinonen summaa.

Hippos tarjoaa kasvuympäristön myös kasvavalle joukolle hyvinvointi- ja liikunta-alan yrityksiä. Teknologia-, data-, tutkimus- ja liiketoimintaosaajien muodostama HHub-ekosysteemi vauhdittaa uutta liiketoimintaa, jonka odotetaan kasvavan 30 %:n vuosivauhtia.

Nina Rautiainen, projektipäällikkö, Hippos Innovaatiot ja kasvuliiketoiminta

Join in kick ass lift off

Liity postituslistalle! Saat tuoreimmat uutiset ja vinkit suoraan sähköpostiisi.

Form background