Kolme tärkeintä asiaa, jotka kaupungin tulisi tarjota kasvuyrityksille

KasvaSijoitu

Menestyvät yritykset tarvitsevat hyviä lähtökohtia oman liiketoimintansa kehittämiselle ja kasvulle. Yrityksesi tulevaisuuden ja menestyksen kannalta ei ole ihan sama, missä yrityksesi sijaitsee. Mitä asioita kasvuhakuisten yritysten tulisi tarkastella? Miksi Jyväskylässä sijaitsevat yritykset menestyvät niin hyvin?

Jotta yritys voi menestyä, on kaupungin edistettävä alueen elinkeinoelämää, jotta yritykset voivat löytää uusia asiakkaita ja ammattimaisia osaajia. Myös ilmapiirin tulee olla energisoiva, jossa yritysten kasvu on taattu ja kasvuun kannustetaan rakenteilla ja yhteistyöllä.

Kolme_syytä_sijoittua_Jyväskylään

Tarkistuslista kasvuhakuisen yrityksen paikkakuntavalintaan

Jos mietit, mihin yrityksesi kannattaisi sijoittua, teimme tsekkauslistan juuri sinulle.

Pystytkö kasvamaan alueella? 

  • Kasvaako kaupunki tai alue – onko sinulla potentiaalisia asiakkaita tulevaisuudessa enemmän vai vähemmän? 
  • Pystyykö kaupunki tukemaan kasvuasi ja kehittämään omia palvelujaan yritysten hyväksi? 
  • Onko alueella kansainvälistymiseen saatavaa tukea ja palveluja? 

Onko alueella tulevaisuuden osaamista? 

  • Onko alueella uutta työvoimaa ja osaamista myös tulevaisuuden tarpeisiin? 
  • Onko kehityshenkisyys voimissaan? Tekevätkö oppilaitokset tutkimusyhteistyötä yritysten kanssa? 
  • Tarjotaanko alueella yhteistyöprojekteja?
  • Pystytkö kehittämään omaa henkilökuntaasi? 
  • Viihtyvätkö osaajat alueella? 

Tukevatko innostava ilmapiiri ja osallistuva yhteisö kasvua? 

  • Panostaako kaupungin johto yrittäjyyteen ja yritysten menestykseen? 
  • Ovatko työntekijät ja asiantuntijat yrittäjyyshenkisiä tekijöitä? 
  • Onko alueella paljon yhteistyöhankkeita, joiden avulla voi kehittää uutta ja erilaista liiketoimintaa? 
  • Onko alueella yhdessä tekemisen meininki vai jahkailun tunnelma?  

Nämä ovat itse asiassa niitä asioita, miksi yritys kannattaa sijoittaa Jyväskylään!

TOP 3 syytä sijoittua Jyväskylään

1. Kasvukeskuksessa yritykselle kasvun mahdollisuudet ovat suuremmat

Jyväskylän kaltaisessa kasvukeskuksessa jokaiselle yritykselle riittää asiakkaita, osaajia ja yhteistyökumppaneita. Alueen kasvu tarkoittaa myös sitä, että kaupungilla on varaa panostaa hyvinvointiin – myös yritysten. 

”On selvää, että kasvava kaupunkiseutu lisää yritysten palveluille kysyntää. Tämä tarkoittaa yrityksille toki menestyksen lisäksi sitä, että investoinnit säilyttävät arvonsa Jyväskylässä.” – Timo Koivisto, Jyväskylän kaupunginjohtaja

Lue lisää, miten kasvualue tukee yrityksesi menestymistä! >>

2. Hyödyt rikkaasta osaamispääomasta – yrityksen tärkeimmästä pääomasta

Osaajat ja tietotaidon yhdistäminen tuovat aivan uudenlaista osaamispääomaa myös yrityksiin. Aivan jokainen kaupunki ei tätä voikaan tarjota, koska se vaatii panostusta sekä korkeakouluilta että kaupungilta itseltään.

”Jyväskylässä kaikenlaista osaamista yhdistetään ketterästi yritysten hyödyksi. Täällä innovaatiot, osaajat ja yritykset saatetaan yhteen erityislaatuisella tavalla.” – Kati Rauhaniemi, toimitusjohtaja, Yritystehdas

Lue lisää, miten Jyväskylän osaamispääoma syntyy ja miten voit hyötyä siitä >>

3. Yhteisöllisyys tukee kasvua ja luo uusia innovaatioita 

Kun eri toimijat puhaltavat yhteen hiileen, syntyy loistava kaikkia hyödyttävä #tekosysteemi. Tekosysteemien ja arvoverkkojen avulla saavutetaan yhteistä hyötyä, eli yrityksille kasvua ja uusia innovaatioita. Jyväskylässä eri toimijoiden yhteiseen kehittämiseen panostetaan kasvun ja kansainvälistymisen edistämiseksi muuta Suomea enemmän. 

"Elämme murrosta, jossa menestyvä yritys ei enää pärjää yksinään. Kaupungilla on tässä verkoston kutojan rooli. Saatamme yrityksiä yhteen siten, että yhteistyöstä syntyy hyötyä kaikille. Autamme toimijoita ja yrityksiä löytämään yhteisiä vahvuuksia ja synnyttämään uusia yhteistyön muotoja." – Anne Sandelin, elinkeinojohtaja, Jyväskylä

Lue lisää, miten #tekosysteemi toimii ja miten hyödyt siitä >>

Jyväskylä on kasvuhakuisten yritysten kaupunki – Business Jyväskylä auttaa kasvusi kaikissa vaiheissa

Jyväskylä kasvaa noin 1000 ihmisen vauhtia vuodessa. Meiltä löydät tulevaisuuden osaajat, ja tuemme yrityksiä menestyksen tiellä. Avoin yhdessä tekeminen on alueemme ihmisten erityispiirre, joka ruokkii jatkuvasti uusia ja kasvavia yrityksiä. Voisiko teidän yrityksenne olla seuraava alueemme menestyjä? 

Haetko kasvua, mutta et vielä tiedä mistä aloittaa? Mietitkö yrityksesi sijoittamista Jyväskylään? Business Jyväskylä on linkkisi yrityselämän ja kaupungin välillä. Ota yhteyttä, niin kiihdytämme yrityksesi vauhtiin jyväskyläläisellä energialla! 

Lue artikkelisarjan kaikki osat:

#1: Kasvualue tukee yrityksesi kasvua
#2: Kasvusi kannalta osaamispääoma on muuta pääomaa tärkeämpää
#3: Yhteistyön voima kantaa yrityksiä menestykseen

Anne Sandelin, elinkeinojohtaja

Join in kick ass lift off

Liity postituslistalle! Saat tuoreimmat uutiset ja vinkit suoraan sähköpostiisi.

Form background