Kuntabarometri 2022: Jyväskylä edelleen kymmenen parhaan joukossa suurten kaupunkien vertailussa

calendar19.05.2022

UutisetKehitä

jyvaskyla liehuuAlueen yrittäjät ovat jälleen antaneet palautetta kuntien elinkeinopolitiikasta vastaamalla Suomen Yrittäjien kuntabarometri -tutkimukseen. Tutkimustuloksista kunnat saavat yrittäjiltä tärkeää palautetta toiminnastaan ja voivat sen avulla kehittää toimintaansa yrittäjälähtöisempään suuntaan. Jyväskylä sijoittui kuntabarometrin tuloksissa tänä vuonna elinkeinopolitiikan kokonaisarvosanassa suurten, yli 50 000 asukkaan kuntien sarjan kahdeksanneksi. Arvosana parani hiukan edellisestä tutkimuksesta, ollen nyt 2,90 (asteikolla 1–5), mutta sijoitus putosi yhdellä sijalla vuodesta 2020. Koko maan keskiarvo elinkeinopolitiikan kokonaisarvosanasta oli 3,08.

Jyväskylässä on onnistuttu elinkeinopolitiikan aseman parantamisessa ja uusien yritysten houkuttelussa

Parhaimmat arvosanat Jyväskylä sai osa-alueissa koulutus ja osaaminen 2,95, toisena oli elinkeinopolitiikan asema kunnassa 2,87 ja kolmantena yrityspalvelut 2,82. Elinkeinopolitiikan asema Jyväskylässä on parantunut kahden vuoden takaisesta, sillä vuonna 2020 sen arvosana oli 2,74, kohdan ollen neljäntenä arvoasteikossa.

Uusien yritysten saamisessa kuntaan on onnistuttu Jyväskylässä koko maan keskiarvoa paremmin ja kategoriassa on tapahtunut myönteistä muutosta myös vuoteen 2020 verrattuna. Vastaajista 28 % arvioi Jyväskylän onnistuneen hyvin tai erittäin hyvin uusien yritysten saamisessa kuntaan (vuonna 2020 luku oli 17 %) ja 49 % kohtalaisesti (vuonna 2020 luku oli 38 %), kun koko maan keskiarvot ovat vastaavasti 24 % hyvin/erittäin hyvin ja 35 % kohtalaisesti.

- Jyväskylä on myös muiden tutkimustulosten valossa ollut viime aikoina vetovoimainen kaupunki ja se näkyy uusien yritysten halukkuudessa sijoittua kaupunkiin. Toki olemme tehneet sen eteen myös töitä kehittämällä mm. sijoittumispalveluita ja kaupungin markkinointia. Elinkeinopolitiikan kehittäminen on myös kaupungille tärkeä asia ja haluamme panostaa siihen kuuntelemalla herkällä korvalla alueen yrittäjiä, sanoo Jyväskylän kaupungin elinkeinojohtaja Anne Sandelin.

Jyväskylän kannattaa panostaa yrityslähtöisyyteen ja yrityspalveluihin

Tärkeintä Jyväskylän alueen yrittäjille olisi vastausten mukaan se, että kunnan päätökset tehtäisiin yrityslähtöisesti. Myös yrityspalveluja ja elinkeinopolitiikan asemaa kunnassa pidettiin tärkeinä. Yrityspalveluista kysyttiin tarkemmin, mitkä palvelut yrittäjät kokevat tärkeimmiksi. Kärkeen nousivat aloittavan yrityksen palvelut, sujuvat lupapalvelut sekä rahoitus- ja investointineuvonta.  

- Barometrin tulokset ovat tärkeä työkalu. Tulokset antavat meille tärkeitä signaaleja siitä, mitä alueen yrittäjät ajattelevat toiminnastamme, missä ollaan jo oikealla suunnalla ja missä meillä on vielä kehitettävää elinkeinopolitiikan alueella. Tämän vuoden tulokset ovat kohtuullisia, mutteivat riittäviä. Meidän pitää pystyä parempaan. Tulokset tullaan käymään läpi tarkasti ja pohdimme keinoja toiminnan parantamiseen yhdessä yrittäjien ja yrittäjäjärjestöjen kanssa, sanoo Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto. 

Uutena kyselyssä työllisyyspalvelut ja kunnan roolin muutos sote-uudistuksen jälkeen

Tänä vuonna kuntabarometrissa kysyttiin ensimmäistä kertaa myös kunnan kykyä hoitaa työllisyyspalveluita ja kunnan roolin muutosta sote-uudistuksen jälkeen. Jyväskylän koetaan hoitavan työllisyyspalveluita kohtalaisesti 52 % vastaajien mielestä. Kunnan koetaan olevan riittävän suuri hoitamaan työllisyyspalveluja ja osaamisen riittävyyden koetaan olevan samalla tasolla muun maan kanssa. Yhteistyötä muiden kuntien ja yksityisten toimijoiden kanssa toivotaan lisää, jotta palvelukyky on riittävä.

Kun kysyttiin sote-uudistuksen muutosvaikutuksia kunnan rooliin, koettiin sen eniten vaikuttavan kunnan tehtäväkentän kaventumiseen (36 %) ja muiden lakisääteisten tehtävien panostamiseen (32 %). Sen sijaan asian ei koettu vaikuttavan kovinkaan paljon yrityspalveluihin panostamiseen (18 %).

Kuntakohtaiset tulokset saatavilla verkosta

Kuntabarometrin vastauksien alueelliset ja kuntakohtaiset tulokset julkistettiin 18.5. Kunnallisjohdon seminaarissa Vaasassa. Tulokset löytyvät kootusti osoitteesta www.yrittajat.fi/kuntabarometri2022.

IROResearch kysyi yrittäjiltä Yrittäjien kuntabarometri -kyselyssä yrittäjien mielipiteitä yrityksen kotikunnan toiminnasta. Kysely tehtiin 1.2.–4.4. Siihen vastasi 9 564 yrittäjää eri puolilta Suomea. Keski-Suomesta vastaajia saatiin 683, josta Jyväskylän alueen vastaajien osuus oli 131.

Anne Sandelin, elinkeinojohtaja

3arrows-big

Liity postituslistalle!

Liity postituslistalle! Saat tuoreimmat uutiset ja vinkit suoraan sähköpostiisi.

Form background