Puoli vuotta etätöissä – organisaatiokulttuuria rakennetaan nyt uusilla käytännöillä

calendar21.09.2020

UutisetMenestysteotKehitä

Great-place-to-work-12 (1)Johtajan tunnetaidot ja kyky nähdä työntekijä kokonaisuutena korostuvat jatkuvaa etätyötä tekevissä organisaatioissa, sanoo Hanne-Mari Miskala, palkitun kasvumarkkinointitoimisto Aava & Bangin henkilöstöjohtaja.

Monessa organisaatiossa jatkuva etätyö on jo löytänyt arkiset uomansa. Väistämättä eteen tulee kuitenkin asioita, joita pitää pystyä johtamaan pitkäjänteisesti myös etänä.


– Näitä ovat esimerkiksi työntekijöiden yksilöllisten tarpeiden tunnistaminen, hyvän työvireen ylläpitäminen ja organisaatiokulttuuriin sisältyvien arvojen tai toimintamallien toteuttaminen etätyöympäristössä, Miskala listaa.

Hänen mukaansa johtajilta odotetaan erityisesti aktiivisuutta ja kykyä rakentaa oppimisen ja kehittymisen mekanismeja.

– Kun tulevaisuutta on vaikea ennakoida, korostuu valmius luoda tiimin kanssa uusia, siihen hetkeen sopivia käytäntöjä, hän täsmentää.

– Myöskään viestinnän tärkeyttä ei voi liioitella. Kun käytävillä ja arjessa tapahtuvaa vuorovaikutusta ei ole, keskeiseksi nousevat muut kanavat.

Etätyöympäristössä tekemisen fokus voi työntekijöiden mielissä hämärtyä, ellei siitä viestitä aktiivisesti.

Hyvä etäjohtaja on henkisesti läsnä

Kotitoimistoilla ihmisten arki ja työskentelyolosuhteet ovat hyvin erilaisia.

– Laajamittainen etätyöhön siirtyminen paljasti, miten tärkeää sen johtamisessa on tunnistaa jokaisen yksilölliset työn tekemisen haasteet ja ratkaista niitä yhdessä työntekijän kanssa, Miskala sanoo. 

aava-bang-hanne-mari-miskala-640x640 (1)

Esihenkilölle hiljaisten signaalien tunnistaminen on haastavaa, ja niitä joutuukin havainnoimaan tässä tilanteessa normaalia tarkemmin.

– Tietynlaiset ajattelun kehät vahvistuvat helpommin, kun arjessa ei ole rinnalla ihmisiä. Blokki, joka luo epävarmuutta, ahdistusta tai epäoikeudenmukaisuuden kokemusta, voi vaikuttaa työn tekemiseen tai työssä suoriutumiseen todella isosti, Miskala huomauttaa.

– Kun ihmiset ovat hajaantuneina koteihinsa, yhteistä energiaa ja fiilistä ei pysty enää samalla tavalla ylläpitämään. Tällöin esihenkilön rooli muuttuu koko ajan tärkeämmäksi: vaikka olemme etänä, koko ajan pitäisi tunnustella fiiliksiä ja olla vahvasti siinä rinnalla kulkemassa – johtaa tunnelmaa.

Tunnelman johtamisessa on Miskalan mukaan kaksi tasoa: jännitteiden purkaminen ja hyviin asioihin keskittyminen.

– On tärkeää, että sanotaan ääneen asioita, mitä jokainen saattaa tuntea. Varsinkin nykytilanteessa kaikille tulee välillä huonoja fiiliksiä. Ne pitää kuitenkin pystyä asettamaan oikeaan mittakaavaan ennen kuin ne kasvavat ja kiinnittyvät tyytymättömyydeksi, hän pohtii.

– Samalla tehdään näkyväksi mitä hyvää meillä on meneillään, ja mitä koko ajan tehdään paremman yhteisen hyväksi. Tunteiden jakamisella ja positiivisiin asioihin kiinnittymällä luodaan turvallisuutta ja valetaan uskoa. Toimitusjohtajan viikon fiilikset summaava videoviesti voi olla yllättävän merkityksellinen, Miskala nostaa.

Johda energiaasi ja työvirettä

Jatkuvassa etätyöskentelyssä ilmeisin osaamistarve on kyky suunnitella ja johtaa omaa työtään itsenäisesti, sekä panostaa aktiiviseen viestintään. Vähintään yhtä tärkeää on Miskalan mukaan oman työvireen ja energian johtaminen.

– Asiantuntijatyössä suorituskyky ja aikaansaaminen rakentuu pitkälti siitä, miten innostunut tai motivoitunut olet. Kun aamuisin ei enää olekaan ihmisiä ympärillä jakamassa keskinäistä energiaa, on tärkeää, että osaa luoda itselleen hyvän työvireen ja ymmärtää, miten sitä kannatellaan koko päivä.

Miskala suosittelee työvireen luomiseen itselle sopivien rutiinien luomista.

– Rutiinit voivat olla ihan yksinkertaisia. Kävelet vaikka korttelin ympäri ennen työpäivän aloitusta. Teet aamupäivän töitä seisaaltaan ja iltapäivän istuen. Käyt lounasaikaan kävelyllä tai kuuntelet energisoivaa musiikkia. Tauot pitää usein tietoisesti kellottaa, että niitä tulee pidettyä riittävästi, hän listaa.

– Viimeistään nyt kannattaa myös tunnistaa ja hyödyntää omia luontaisia vireystiloja: milloin olet virkeimmilläsi ja milloin tulee väsähdysvaihe. Kun emme tiedä, miten kauan tämä tilanne jatkuu, niin kannattaa luoda aikaa kestäviä työntekemisen rutiineja, hän kannustaa.

Miskalalla itsellään on rutiini, jonka arvo noussee syksyn mittaan.

– Tiimin kävelypalaverit keskellä päivää ovat ihania, koska silloin pääsee ulkoilemaan ja nauttimaan päivänvalosta.

Luo puitteet vapaamuotoisille kohtaamisille

Aava & Bangissa yhteistä energiaa luodaan kohtaamisten kautta.

– Kohtaamiset ovat meillä esimerkiksi sellaisia, että kokoonnumme aamulla yhdessä vaihtamaan kuulumiset ja virittäytymään päivään, ja sen jälkeen lähdemme kukin tahoillemme tekemään töitä. Oli meille iso muutos, kun näitä kohtaamisia ei ollutkaan mahdollista järjestää, Miskala sanoo.

Syksyn aikana Aava & Bangissa on ryhdytty miettimään miten mahdollistaa enemmän vapaamuotoisia kohtaamisia.

– Meille on ollut iso oivallus ymmärtää, miten suuri epävirallisten kohtaamisten tarve on muidenkin kuin lähimpien työkavereitten kesken, Miskala kertoo.

Hänen mukaansa yksi toimiva käytäntö on aloittaa ja lopettaa työviikko yhdessä.

– Aloitamme viikon yhteisellä puolen tunnin osuudella, jossa jaetaan osaamista, ajankohtaista tietoa tai kerrotaan mitä tiimeissä tapahtuu. Viikon päättää perjantaisin onnistujaäänestys ja virtuaalikahvit, joille saa halutessaan osallistua.

Noin kerran kuussa on pidetty etä-afterworkkejä sekä muita vapaampia foorumeja. Näiden lisäksi Miskala nostaa esille kuukausittain arvottavat virtuaaliset lounaskaverit. Tällä pyritään lisäämään muuten vähäiseksi jäävää epävirallista tiimienvälistä vuorovaikutusta.

Myös yhteistyö on kilpailuetu

aava-bang-brandijulkkarit-20190319-66 (2)Jyväskylässä, missä monessa yrityksessä kärsitään osaajapulasta, vahva ja aidosti ihmisistä välittävä organisaatiokulttuuri on mahdollisuus erottautua pääkaupunkiseudun kilpailijoista.

– Meillä on Keski-Suomessa huikeaa yrityskulttuuriosaamista ja toisiamme arvostava henki. Meidän täällä toimivien kannattaa yhdistää voimat ja pelata samaan maaliin. Vahva alueellinen yhteistyö parantaa alueellista kilpailukykyä. Mitä useammalle pystymme tästä viestimään, sitä laajempi joukko siitä hyötyy, Miskala painottaa.

Pitkäjänteinen työ organisaatiokulttuurin kehittämisessä näkyy lopulta myös viivan alla.

– Jyväskylässä uskotaan ihmisten ja yritysten johtamisessa inhimilliseen otteeseen. Se on valtti, jota myös asiakkaat arvostavat, hän summaa.

Aava & Bang palkittiin keväällä 2020 Great Place To Work -kilpailussa omassa sarjassaan Suomen parhaana työpaikkana sekä syyskuussa 2020 omassa sarjassaan Euroopan kolmanneksi parhaana työpaikkana.

Suvi Vuojolainen, markkinointipäällikkö, elinkeinomarkkinointi

Join in kick ass lift off

Liity postituslistalle! Saat tuoreimmat uutiset ja vinkit suoraan sähköpostiisi.

Form background