Tapahtuma- ja matkailualan yrityksille uusia mahdollisuuksia urheilutapahtumista – vastaa ja vaikuta!

calendar12.01.2022

UutisetKasvaLiikunta ja hyvinvointi

07 Motonet GP JKL 2020 kuvaaja Esa Jokinen

Jyväskylän kaupunki on käynnistänyt EU-rahoitteisen hankkeen, jonka tavoitteena on luoda kasvumahdollisuuksia urheilutapahtumien kasvulle Jyväskylässä ja lähialueilla. Kasvua tavoitellaan mm. verkostoyhteistyöllä, jonka tavoitteena on liiketoimintamahdollisuuksien lisääminen eri alojen yrittäjille tapahtumien ympärillä. Kasvua edistetään mm. digitalisaation, palvelumuotoilun ja markkinoinnin keinoin.

Hankkeessa keskeistä on osaamisen lisääminen yhteistyön tiivistämisellä urheiluseurojen, yritysten, tapahtuma-alan toimijoiden sekä oppilaitosten ja kaupungin välillä. Verkostoyhteistyön tavoitteena on uusien toiminta- ja palvelumallien kehittäminen tapahtumien ympärille.

– Jyväskylällä on hyvät mahdollisuudet kurottaa korkeammalle urheilutapahtumissa. Kaupungissa on osaavia urheiluseuroja, joilla on valtakunnallisesti tunnistettua osaamista kilpailujen järjestämisessä. Lisäksi meillä on vahvaa tutkimus- ja koulutusosaamista urheilun, liikunnan ja hyvinvoinnin saralla, jonka hyödyntäminen eri lajien kilpailuissa voisi tuoda lisäarvoa. Markkinoinnilla ja uusilla palveluinnovaatioilla voimme saada lisää vetovoimaa tapahtumillemme sekä lisää liikevaihtoa palvelualan yrityksille tapahtumien ajalta, kertoo Kansainvälisten urheilutapahtumien Jyväskylä -hankkeen projektipäällikkö Taija Lappeteläinen Jyväskylän kaupungilta.

Hanke käynnistyy selvityksellä, johon vastaamalla voit vaikuttaa verkostoyhteistyöhön, esittää toiveita sekä ilmoittautua mukaan maksuttomaan verkostoyhteistyöhön. Varsinainen ekosysteemityö ja työpajatoiminta käynnistyvät maaliskuussa 2022.

Pyydämme osallistumaan kyselyyn 30.1.2022 mennessä. Vastaamiseen menee n. 10 minuuttia ja vastaaminen tapahtuu anonyymisti.

Avaa kysely tästä

Lue lisää hankkeesta tästä.


Kuva: Jyväskylän Kenttäurheilijat JKU, kuvaaja: Esa Jokinen

Kysy lisää:

Taija Lappeteläinen, projektipäällikkö

(+358) 40 523 9321

taija.lappetelainen@jyvaskyla.fi

 

 

Suvi Vuojolainen, elinkeino- ja markkinointipäällikkö

3arrows-big

Liity postituslistalle!

Liity postituslistalle! Saat tuoreimmat uutiset ja vinkit suoraan sähköpostiisi.

Form background