Vähemmän hävikkiä, enemmän oiwalluksia

calendar17.06.2021

UutisetSijoitu

Oiwo_Solutions2-webVaativia tiedolla johtamisen ratkaisuja tarjoava Oiwa Solutions hakee Jyväskylästä kasvua ja uusia työntekijöitä.

Yli 20 vuotta IT-alalla työskennelleet Hanna Ikkala ja Juha Salonen perustivat Oiwa Solutionsin vuonna 2017. Yritys on erikoistunut julkisen sektorin ja yksityisten yritysten BI- ja tiedolla johtamisen ratkaisuihin sekä ohjelmistokehitykseen. Nyt 3,5 vuotta myöhemmin Oiwalla on pitkä rivi tyytyväisiä asiakkaita ympäri Suomen ja parikymmentä työntekijää Seinäjoella ja Jyväskylässä.

Älykäs tiedolla johtaminen voi pelastaa henkiä

BI (business intelligence) -järjestelmät ja tiedolla johtaminen kuulostavat termeinä monimutkaiselta, mutta lopputuloksena syntyy usein säästöjen lisäksi ihan rivikansalaisten arkista elämää hyödyttäviä palveluja.
– Esimerkiksi JYTElle (Jyväskylän terveydenhuollolle) rakensimme ratkaisun, joka seuraa potilaiden hoitotasapainoa. Mahdolliset ongelmatilanteet havaitaan herkemmin, jolloin niihin pystytään reagoimaan nopeammin kutsumalla potilas kontrollikäynnille. Palvelu on asiakkaan mukaan säästänyt jopa ihmishenkiä, kertoo Oiwan toimitusjohtaja Hanna Ikkala.

– Tiedolla johtaminen on siis paljon muutakin kuin strategisten mittareiden seurantaa. Sen voi viedä hyvinkin syvälle organisaation prosesseihin. Esimerkiksi elintarviketeollisuudessa optimoitu varaston kierto ja tuotannon tehokkuus mahdollistavat, että tuotteet saadaan entistä tuoreempina asiakkaan käyttöön. Tällöin hävikki pienenee ja kate paranee, Ikkala selventää.

Myös ravintoloiden ruokahävikkiä voidaan torjua tiedolla johtamisen keinoin.
– Olimme mukana Vaasan yliopiston johtamassa ruokahävikin pienentämistä koskevassa Wasteless-hankkeessa. Siinä koneoppimisella pyrittiin ennustamaan ruokaloiden kävijämääriä ja sitä kautta vähentämään hävikkiä, Ikkala mainitsee.


BI-järjestelmä, joka kasvaa yrityksen mukana

Oiwan tavaramerkiksi on muodostunut mutkattomuus, rentous ja aito välittämisen kulttuuri niin asiakkaiden kuin työntekijöiden keskuudessa.
– Kulttuuriimme kuuluu bisnespönötyksen välttäminen kaikissa tilanteissa. Haluamme – ja teemme töitä sen eteen – että Oiwa olisi hyvä työpaikka kaikille meidän ihmisille. Kun ihmiset voivat hyvin, myös asiakkaat voivat hyvin, Ikkala ja yrityksen operatiivinen johtaja Juha Salonen kertovat.

Oiwan nopea kasvu ja menestys perustuu osaltaan heidän tapaansa toteuttaa avoin ja skaalautuva BI-raportointijärjestelmä.
– Pystymme rakentamaan ketterästi kustannustehokkaan, helposti ylläpidettävän arkkitehtuurin, joka skaalautuu yrityksen koon mukaan. Yrityksen liikevaihto voi olla 10 miljoonaa tai 10 miljardia, mutta sama perusjärjestelmä toimii molemmille, Ikkala ja Salonen kuvailevat.
– Asiakkaiden kannalta on ihanteellista, että kun on kerran tämän järjestelmän valinnut, niin vastaan ei tule tilannetta, milloin se tarvitsisi vaihtaa toiseen.

Oiwa_Solutions-web
Oiwa Solutions avasi toimipisteen Jyväskylään alkuvuodesta 2021. Sopivat tilat löytyivät keskustasta Crazy Townilta.
– Tila on kasvanut joustavasti porukan myötä. Kaikki mitä olemme tarvinneet, on onnistunut, Ikkala ja Salonen kehuvat.


Salosen mukaan työntekijöiden pitkä kokemus alalta näkyy siinä, miten sujuvasti asiakkaan tilanteeseen päästään kiinni. Harvoin tarvitaan raskaita määrittelyprojekteja.
– Tunnistamme varsin nopeasti matalalla roikkuvat hedelmät, missä asiakas saa pienimmällä mahdollisella vaivalla suurimman mahdollisen hyödyn, Salonen kuvailee.
– Sen jälkeen kokonaisuutta voidaan rakentaa pala kerrallaan tavoitetilaa kohti.

Asiakkaiden liiketoiminnan syvällinen tuntemus on johtanut Oiwan toteuttamaan myös heidän prosessejaan tukevia ja nopeuttavia sovelluksia.
– Esimerkiksi tuotannon-, kysynnän- ja henkilöstösuunnittelusovelluksilla voidaan optimoida resursseja ja saavuttaa parempi kate ja etumatkaa kilpailijoihin, Ikkala kertoo.
– Softakehityksen kasvattaminen on ollut meille luontevaa ja panostamme siihen koko ajan lisää.

 

Harjoittelijoita tositarkoituksella

Oiwalla on Jyväskylän seudulla jo useita asiakkaita, kuten Jyväskylän kaupunki, JYTE ja Spinnova.

Kasvu tarkoittaa, että osaajia tarvitaan lisää. Alkuvuodesta perustettuun Jyväskylän-toimipisteeseen kaivataan lisää tekijöitä.
– Rekrytoimme parhaillaan aika kattavasti erityyppisiä osaajia, kuten softa- ja BI-kehittäjiä, projektipäälliköitä ja etsimme myyjää Jyväskylän alueelle, Ikkala vinkkaa.

Perusteellisen perehdytysohjelmansa ansiosta Oiwa on kerännyt riveihinsä senioriosaajien lisäksi myös lahjakkaita, nuoria osaajia. Oiwalle tulevat harjoittelijat haastatellaan tarkasti, sillä taustalla on aina rekrytointitavoite.

– BI-maailma on sellainen, että käytännössä alan osaajaksi kouluttaudutaan työn kautta. Ensimmäinen harjoittelu on pääasiassa koulutusta ja perehdytystä aiheeseen, Ikkala sanoo.

Harjoittelun jälkeen “Oiwa-polku” jatkuu tuntitöiden ja opinnäytetyön parissa ja johtaa henkilön vakinaistamiseen – jos nuori vain itse haluaa taloon jäädä, Salonen korostaa.
– Pyrimme siihen, että opintopolku on todella kattava. Jokaisella harjoittelijalla on apunaan henkilökohtainen mentori.

– Haluamme huomioida henkilön omat toiveet toimenkuvan kehityksessä, jotta jokaisella olisi itselleen mieluinen ja kehittävä rooli tulevaisuudessakin.

Tutustu Oiwan avoimiin työpaikkoihin täällä.  


Oiwa Solutions Oy

  • Perustettu Seinäjoella 2017
  • Tarjoaa Tiedolla johtamisen ja BI-järjestelmäratkaisuja sekä ohjelmistokehitystä
  • Työllistää parikymmentä osaajaa Seinäjoella ja Jyväskylässä. Tampereelle avataan toimipiste syksyllä.
  • Liikevaihto 1,3 M eur (2020)

Harri Heinänen, sijoittumispalveluiden johtaja

3arrows-big

Liity postituslistalle!

Liity postituslistalle! Saat tuoreimmat uutiset ja vinkit suoraan sähköpostiisi.

Form background